Louhisaari

maisemahoidon suunnittelu

Askainen, Masku

Tilaaja: Senaatti-kiinteistöt

Louhisaaren linnan ympäristön maisematyylisen puiston yleishahmo on perua 1800-luvulta Mannerheimien ajalta, mutta puistossa on säilynyt elementtejä myös 1600- ja 1700-luvuilta. Kartanon hyötytarhaan on 2000-luvulla perustettu Kalmilainen hyötypuutarha Pehr Kalmin oppien mukaan.

Livady toimii Louhisaaren maisema-arkkitehtina, jonka vastuulle kuuluvat linnan ympäristön kaikkien kunnostustöiden suunnittelu ja valvonta sekä maisemanhoidon ohjaaminen tarvittaessa. Tänä vuonna on käynnistymässä kartanon esipihan puukujanteen uusiminen ja esipihan palauttaminen lähemmäs 1800-luvun ilmettä.

 

Louhisaaren linnan restaurointi ja rakennushistoriaselvitys