Livady
Puu Uudisrakentaminen Kunnostus Restaurointi Kalustesuunnittelu Kaupunkitilat Näyttelysuunnittelu Valaistussuunnittelu Tutkimus
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohjeNikkilän vanhan sairaala-alueen konseptisuunnitelmaHennalan varuskunta-alue – KulttuuriympäristöselvitysOtaniemen keskeinen kampusalue – KulttuuriympäristöselvitysKaupunkikiihdytinVantaan kaupunginmuseon opasteKilpailuehdotus, Naantalin HumalistoKilpailuehdotus Espoon keskuksen kehittämisestäKilpailuehdotus Joensuun rantakortteleistaMakasiiniselvitys ja -suunnitelmaSuunnitelma kaavoitustyön pohjaksiPasilan vanha varikkoAs Oy Floran piha
Nikkilän vanhan sairaala-alueen konseptisuunnitelma, 2015
Sipoo

Tilaaja: Sipoon kunta

Nikkilän sairaalan toiminta loppui vuonna 1999, minkä jälkeen suurin osa potilasrakennuksista on muutettu asunnoiksi. Osa alueen keskeisistä arvorakennuksista odotti vuonna 2015 kuitenkin edelleen korjauksia ja uutta käyttöä, ja Sipoon kunta tilasi Livadyltä alueen kehittämistä koskevan konseptisuunnitelman.
Suunnitelma esittää vähittäistä, toimijalähtöistä alueen toimintojen ja imagon kehittämistä. Historiallista lähtökohtaa kunnioittava kehittäminen, paikan tekeminen, antaa ainekset myös täydennysrakentamiselle sairaalan lähistöllä. Myönteinen kehityskulku on toteutettavissa vaiheittain.

Suunnitelma on ladattavissa osoitteesta https://www.sipoo.fi/easydata/customers/sipoo/files/2011_keke/nikkilan_kehityskuva/nikkilan_vanhan_sairaala-alueen_konseptisuunnitelma__livady2015-08-24_lowres.pdf
1 2
Arkkitehtitoimisto Livady, Hämeentie 4 C 11, 00530 Helsinki, osoite yhteystiedot