Livady
Puu Uudisrakentaminen Kunnostus Restaurointi Kalustesuunnittelu Kaupunkitilat Näyttelysuunnittelu Valaistussuunnittelu Tutkimus
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohjeNikkilän vanhan sairaala-alueen konseptisuunnitelmaHennalan varuskunta-alue – KulttuuriympäristöselvitysOtaniemen keskeinen kampusalue – KulttuuriympäristöselvitysKaupunkikiihdytinVantaan kaupunginmuseon opasteKilpailuehdotus, Naantalin HumalistoKilpailuehdotus Espoon keskuksen kehittämisestäKilpailuehdotus Joensuun rantakortteleistaMakasiiniselvitys ja -suunnitelmaSuunnitelma kaavoitustyön pohjaksiPasilan vanha varikkoAs Oy Floran piha
Kilpailuehdotus, Naantalin Humalisto, 2004
Turun kaupunkiseudun yleinen asemakaavallinen aatekilpailu (5e5). Nimimerkki "Aurinkokunta". Lunastus.

Kilpailualue oli koilliseen avautuva rinne. Osa rinteestä oli luonnonkaunista niittyä, mutta suuri osa oli hiekkakuoppaa jossa oli massiivisia teolliseen toimintaan liittyneitä rakenteita. Uusi rakentaminen sijoitettiin alueelle siten, että sekä niitty että merkittävimmät osat teollisen menneisyyden jäljistä oli mahdollista säästää uuden asuinalueen identiteetin lähtökohdiksi. Kaksi puistoa - rakennetumpi Vallipuisto ja luonnontilainen Niittypuisto - määräsivät rakentamisvyöhykkeiden sijoituksen. Puistot muodostavat yhdessä pääkatujen kanssa alueen tärkeimmät julkiset tilat.

Kilpailualue suunniteltiin rakennettavaksi kolmea erilaista rakennustyyppiä käyttäen, mutta tonttijako mahdollistaa myös useampien talotyyppien käytön. Pääkadut on linjattu siten että ne voidaan alueen vähitellen rakentuessa joustavasti yhdistää alueen muuhun tieverkkoon.
1 2 3
Arkkitehtitoimisto Livady, Hämeentie 4 C 11, 00530 Helsinki, osoite yhteystiedot